Eilen taisin mainita, että aion seuraavassa postauksessa kirjoittaa koronasta. Onneksi saan kuitenkin itse päättää, mistä kirjoitan, ja olen nyt päättänyt kirjoittaa koronasta joku toinen päivä.
Olen aina pitänyt ruoanlaitosta ja leipomisesta. Viime aikoina aika ja jaksaminen ei ole riittänyt kuin siihen arkiruokarumban pyöritykseen. Joskus leivotaan lasten kanssa jotain helppoja pikkuleipiä tai mutakakku, mutta siinä kaikki. Nyt viimeisen viikon aikana on iskenyt kova leipomisvimma. Ollaan leivottu kauralastuja ja korvapuusteja. Tänään leivoin sämpylöitä samaan aikaan kun keskimmäinen leipoi amerikkalaisia suklaahippukeksejä.
Leipominen on minulle vähän kuin mindfulnessia. En hirveästi mieti koronaa tai murheita kun kädet vaivaavat taikinaa. En mieti rahaa tai lomautusta kun käydään reseptin eri vaiheita läpi lapsen kanssa. Olemme juuri silloin ja siinä hetkessä vain yhdessä, tekemässä jotain mukavaa. Voita roiskuu hellalle, jauhoja löytyy niin hiuksista kuin vaatteista, mutta ei haittaa. Keksit jäävät pikkuisen liian pitkäksi aikaa uuniin, mutta ei haittaa. Maku on täydellinen, vaikka eivät jääneetkään keskeltä sitkeäksi.
Lasten huolet
Kun leipoo tai tekee ruokaa, on hyvä hetki puhua koulusta, ystävyyssuhteista tai jostain muusta. Tänään ei puhuttu paljon, tehtiin vain. Luulen, että tämä tilanne on meille kaikille erikoinen, ja jokainen prosessoi sitä omalla tavallaan. Lapsia huolestuttaa se, että eivät pääse tapaamaan isovanhempiaan. Me asumme Uudellamaalla, isovanhemmat Varsinais-Suomessa. Onneksi tänä päivänä on kuitenkin videopuhelut, whatsapit ja muut. Yhteyttä pidetään, se on vain erilaista. Me lähetimme tänään kuvat sämpylöistä ja kekseistä äidilleni, hän lähetti meille kuvan leipomistaan korvapuusteista. Tuoksun tunsi melkein puhelimen välityksellä.
Elämä on juuri nyt merkillistä kaikin tavoin. Silti olemme hyvin onnekkaita. Lapset pärjäävät koulussa, ollaan (kop kop) terveitä, meillä on metsää ja luontoa ympärillämme. Teemme yhdessä, mutta jokaisella on tilaa vetäytyä omaan rauhaansa kun sitä kaipaa.
Tämä on ohimenevää. Tästä selviää. Kaikki järjestyy. Siihen luotan, siihen uskon.