Nyt on viikonloppu, siksi kirjoitan tänään vain lyhyesti. Koska kirjoitan jokaisen postauksen kahdella kielellä, bloggaaminen vie aika paljon aikaa. En hirveästi mieti mistä kirjoitan, enkä juuri ajattele kielioppia tai kirjoitusvirheitä. Avaan vain läppärin, ja tekstiä syntyy. Joskus minulla on ajatus tai idea, mutta parin rivin jälkeen huomaan kirjoittavani jotain ihan muuta. Sekin on ihan ok. Minulla ei ole agendaa eikä tarkoituksena ole valistaa tai tiedottaa. Kirjoittelen vain, lähinnä omaksi ilokseni.
Mökkihöperyys
Eilen istuin miehen kanssa keskustelemassa siitä, miten nopeasti kaikki on muuttunut. Eihän siitä ole kauan, kun kaikki lapset olivat koulussa ja esikoulussa, mies reissasi pari päivää viikossa töihin Turkuun, ja minä olin töissä. Nopeasti tilanne muuttui, nuorin on ollut kotona nyt perjantaista 13.3 lähtien.
Onneksi olemme kotona viihtyvä perhe. Kukaan ei ole vielä kauheasti valittanut tilanteesta tai kotona-olosta, olemme selittäneet miksi näin tehdään, ja kaikki ymmärtävät. Nyt olisi mukava kirjoitella kuinka olen etsinyt askarteluvinkkejä ja leikkejä netistä, ja tehnyt kaikenlaista pedagogista ja opettavaista, varsinkin 6-vuotiaan pojan kanssa. Mutta ei. En ole askarteluihminen, siis ollenkaan. Hyvä, että sakset pysyy kädessä. Mutta me ollaan oltu paljon ulkona, meillä on metsä tässä ihan takapihalla. Trampoliini on ollut kovassa käytössä (yläkuvassa mies varovasti kokeilee, kestääkö. Onneksi kesti). Ollaan tehty paljon (siis todella paljon) ruokaa, leivottu, kuunneltu musiikkia, pelattu Kimbleä, Afrikan tähteä ja Unoa. Ollaan myös käyty salilla (omassa autotallissa), katsottu elokuvia, piirretty ja leikitty legoilla. Juotu kahvia ja syöty karkkia.
Minä hoidan kaupassakäynnit, koska olen meistä se perusterve. Näen siis ihmisiä noin kerran viikossa. Se on virkistävää. Mies, joka ei liiku nyt missään, kaipaa jonkin verran jo ihmiskontaktia. Olemmekin pari kertaa mennyt autolla ajelemaan, hän ja minä kahdestaan. Ollaan siis vain ajeltu, katsottu tyhjähköä kaupunkia ja ihmisiä. Kohokohta on se, kun viedään pahvit ja muovit keräykseen, siitä tulee villi ja vapaa tunne.
Onkohan tämä nyt sitä mökkihöperyyttä?