Näin joulun lähestyessä, kuulee ja lukee paljon joulustressistä. Ihmiset juoksevat pää kolmantena jalkana hakemassa täydellisiä joululahjoja, miettivät jouluruokaostoksia, kertovat olevansa stressaantuneita kun on kaiken maailman joulujuhlia, päättäjäisiä, pikkujouluja ja muuta. Stressaavat joulusiivouksesta ja pesemättömistä ikkunoista.
Iso osa nykyihmisen stressistä on itseaiheutettua. Tällä en tarkoita, että kaikkien pitäisi lopettaa tekeminen ja oleminen, vaan priorisoida, miettiä mikä on todella tärkeää, mikä ei. Kaikilla on sitä paitsi erilainen stressinsietokyky, kestämme erilaista ja eri määriä stressiä eri tavoin. Toiset haluavat olla koko ajan liikkeessä, toiset kaipaavat enemmän rauhaa ja stressitöntä olemista.
Moni luuli, että kärsin vain stressistä kun jouduin sairauslomalle. Eräs tuttu antoi minulle kirjan, joka oli jonkinlainen stressinhallintaopas. Kirja oli auttanut häntä, kun hänellä oli stressaava vaihe työssä. Tämä oli hieno ajatus ja hieno ele, mutta en kärsinyt stressistä lainkaan. Kun sairastuu psyykkisesti, se on jotain ihan muuta kuin vain stressiä.
Kun on ollut vaikeasti sairas oppii olemaan stressaantumatta. Oppii ymmärtämään ja oivaltamaan mikä on tärkeää, mikä ei niin tärkeää. Oppii laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen, kuuntelemaan itseään, ja tekemään asioita itselleen sopivalla tavalla. Tietenkin minäkin voin tuntea stressiä jos aikataulut eivät halua sopia yhteen, tekemistä on liikaa, ja sitten vielä tulee flunssaa tai muuta. Mutta silloin täytyy vain taas priorisoida, ja olla luomatta lisää stressiä.
Nykyään on melkein trendikästä olla vähän stressaantunut, ja on jotenkin hienoa, jos kalenteri on koko ajan täpötäynnä. Itse en tavoittele sellaista elämää.
Joulustressi on myös jotain sellaista, jota en enää koe. Me emme pese ikkunoita, emme puhdista jokaista laatikkoa ja nurkkaa, siivoamme sen verran kun jaksamme ja viitsimme. Lapset eivät näe pesemättömiä ikkunoita tai pieniä pölypalleroita sohvan alla. Vieraamme eivät välitä niistä. Me teemme ruokaa yhdessä, leivomme mallaslimppuja ja pipareita. Lapset ovat mukana leivonnassa ja ruoanlaitossa, puemme joulukuusen, syömme riisipuuroa ja jouluruokaa. Joulupäivänä kaikilla on lupa kulkea yöpuvussa vaikka koko päivän. Silloin rakennamme Legoja, leikimme ja pelaamme joululahjoillamme. Syömme taas jouluruokaa, juomme glögiä ja syömme niin paljon suklaata ja pipareita kuin haluamme. Tiskaamme ja korjaamme silloin kun jaksetaan, yhdessä.
Ketä varten stressaamme? Kuka luo ne odotukset, joita tulisesti yritämme täyttää? Miksi on niin vaikeaa päästää irti kontrollista ja vanhoista tavoista? Nämä ovat kysymyksiä, joille ei löydy ehdottomia vastauksia, mutta joita jokaisen olisi hyvä miettiä.