En ymmärrä itsekään mitä on tapahtunut. Julkaisin toissa päivänä Facebookissa tekstin koskien Vaasan päivystystä ja oikeutta sairaanhoitoon omalla äidinkielellään. Koska niin moni pyysi minua jakamaan tekstiä eteenpäin, julkaisin saman tekstin blogissani eilen. Mitä sen jälkeen tapahtui, on aivan uskomatonta. Tekstiäni on jaettu satoja kertoja. Blogini kävijämäärä nousi niin nopeasti taivaisiin, että koko saitti melkein kaatui yhdessä vaiheessa. Juuri nyt, kun kirjoitan tätä, blogini on ruotsinkielisten luetumpien blogien kuudennella sijalla. Blogissa on pian ollut 10 000 kävijää näiden päivien aikana, ja määrä nousee edelleen. Moni on tykännyt, jakanut ja kommentoinut tekstiäni.
Olen aivan mykistynyt tästä kaikesta. En olisi ikinä uskonut, että jokin minun teksteistäni leviäisi tällä tavalla koko Suomeen, sekä ruotsiksi että suomeksi.
Minullahan oli lista aiheista, jotka minun piti nostaa esille joulukalenterissani. Jouduin poikkeamaan siitä listasta eilen, kun kirjoitin tekstin, joka nyt ei suoranaisesti käsittele mielenterveyttä ja ennakkoluuloja. Mutta joskus asiat eivät mene juuri niin kuin on suunnitellut. Silloin täytyy vain muuttaa kurssia hieman, ja jatkaa eteenpäin. Yleensä sekin on ihan ok.
On heitä, joiden mielestä yksi pieni ihminen ei pysty vaikuttamaan mihinkään. On heitä, joiden mielestä minun ei pitäisi puhua ääneen mielenterveydestä, koska ei se kuitenkaan vie mihinkään. Että ammun itseäni jalkaan kertomalla avoimesti asioistani. Eilinen teksti näytti minulle, että yksi pieni ihminen, kuten minä, todellakin pystyy vaikuttamaan asioihin. En tietenkään usko, että minulla on valtaa isoihin muutoksiin, mutta olen luonut keskustelua. Ja minä olen luonteeltani keskustelija, joka uskoo siihen, että asiohin voi vaikuttaa keskustelemalla. Uskon tarinan ja sanan voimaan. Mikään ei ainakaan muutu, jos käperryn hiljaa omaan kuplaani.
Jotta jokin olisi nyt yhteydessä alkuperäiseen ajatukseeni, eli mielenterveyteen, voin vain todeta, että olen iloinen siitä, että asun paikkakunnalla, jossa puhutaan enimmäkseen ruotsia. En ole ikinä tarvinnut taistella saadakseni hoitoa tai apua omalla äidinkielelläni psykiatrian puolella. Tuskin istuisin tässä nyt, jos olisin joutunut ottamaan vastaan hoitoa toisella kotimaisella. Kun on sairas, heikko ja haavoittuvainen, oli syy mikä tahansa, on hyvin tärkeää tulla ymmärretyksi äidinkielellään.
Nyt yritän jättää tämän kielikysymyksen, jatkan vielä vähän aikaa mykistynyttä olemista, ja huomenna jatkan toivon mukaan ”tavallisella” joulukalenterilla.
En aio olla hiljaa. Tulen jatkossakin astumaan ulos omasta kuplastani, ja toivon mukaan luomaan uutta, positiivista keskustelua.
Anteeksi tämä kliseinen lause, mutta kun se on totta: ”Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotain”.