Tänään poikkean jälleen joulukalenterisuunnitelmastani. On tullut muutamia kysymyksiä koskien kokemusasiantuntijuutta, joten ajattelin, että avaisin sitä aihetta hieman. Samalla mainitsen, että otan hyvin mielelläni vastaan kysymyksiä, vinkkejä, kommentteja, tai aiheita, joista haluaist lukea blogissani.
Niin, koulutettu kokemusasiantuntija. Vaikea sana lausua ja kirjoittaa. Kuulin koulutetuista kokemusasiantuntijoista muutama vuosi sitten. Googlasin vähän, mutten löytänyt juuri mitään tietoa aiheesta silloin. Termi kuitenkin jäi korvan taakse, ja pikkuhiljaa näin tv-ohjelmia ja luin artikkeleita, jotka koskivat kokemusasiantuntijuutta. Kiinnostuin yhä enemmän, mutta en vieläkään tehnyt mitään aktiivisesti saadakseni selvää järjestetäänkö koulutuksia, tai missä tai milloin niitä järjestetään.
Sitten minulla oli tapaaminen erään henkilön kanssa, joka oli tulostanut minulle nipun papereita. Hän pyysi anteeksi sitä, että paperinippuun oli eksynyt jotain ”ekstraa”, joka ei kuulunut joukkoon. Sanoin, että ei haittaa, ja menin kotiin paperinipun kanssa. Kun sitten kävin nippua läpi, viimeisenä löysin hakemuslomakkeen ruotsinkieliseen kokemusasiantuntijakoulutukseen. Seurasin intuitiotani, täytin heti hakemuksen, ja vein sen äkkiä postiin. Äkkiä sen takia, etten vaan jänistäisi ja jättäisi hakematta.
Pääsin seuraavaan vaiheeseen ja kävin haastattelussa. Onnekseni minut hyväksyttiin, ja aloitin koulutuksen lokakuussa 2015.
Koulutus koostui neljästä eri moduulista, ja kesti lokakuun alusta huhtikuun loppuun saakka. Koulutukseen sisältyi lähiopiskelua, etäopiskelua, kotitehtäviä, vierasluentoja, kehonkielenhallintaa ja paljon muuta. Lopussa meillä oli mahdollisuus tehdä eräänlaista työharjoittelua eri tehtävien parissa. Tärkeintä koulutuksessa oli kuitenkin oman tarinan käsitteleminen, oman elämän tutkiminen ja kehittäminen. Moni käy koulutuksen ihan osana omaa kuntoutusprosessia. Koulutus oli hyvin rankka, sekä henkisesti että fyysisesti. Silti nautin joka hetkestä, kaikesta jonka sain sen aikana kokea. Milloinkaan ei ole mikään harmittanut niin paljon, kuin silloin, kun sairastuin sappivaivoihin ja jouduin sairaalaan. Jouduin olemaan poissa koulutustilaisuudesta, ja se otti koville.
Valmistuin Helsingissä huhtikuussa 2016. Olen siis hyvin tuore tapaus, ja sen takia minulla ei ole vielä tarkkoja vastauksia siihen, mitä kaikkea kokemusasiantuntija voi tehdä koulutuksen jälkeen. Mutta sen voin sanoa, että mitään tarkkaa vastausta ei olekaan. Se on vähän kuin kysyisi, että mitä konsultti tekee. Voi tehdä kaikenlaista, eri tavalla, eri paikoissa.
Puhun siis vain omasta puolestani, ja kerron siitä, mitä minä olen tehnyt ja mitä minä haluan tehdä. Minä haluaisin, että ennakkoluulot koskien mielenterveyshäiriöitä vähenisivät. Että yhteiskunnastamme tulisi vähän avoimempi, suvaitsevampi. Haluan, että on ok puhua mielenterveydestä. Haluan, että ei tarvitse hävetä, jos mielenterveydestä puhuu. Haluan, että kukaan ei tuntisi itseään leimatuksi diagnoosin takia. Haluan, että ihmiset näkevät toisensa ihmisinä, ei diagnooseina.
Itse olen aktiivisesti luennoinut, sekä ruotsiksi että suomeksi. Minullahan on laajasti kokemusta erilaisista ”ongelmista”, joten minulla löytyy mittava materiaalipankki. Olen puhunut mm kouluhenkilökunnalle, lääketieteen opiskelijoille, rippileiriläisille, henkilökunnalle sosiaalipuolelta ym ym. Olen lähinnä tehnyt hommia Raaseporissa, mutta myös esim. Vaasassa ja Hämeenlinnassa. Minulla ei ole mitään halua tulla tunnetuksi, eikä aina tunnu hyvältä olla joka tuutissa kertomassa jotain. Mutta hyvän asian puolesta olen valmis laittamaan itseni ja ongelmani avoimesti pöydälle. Minä en voi vaikuttaa kaikkeen, mutta voin vaikuttaa johonkin. Kaikki positiivinen palaute on tuntunut hienolta. Ja parasta kaikesta on ollut kaikki se, jonka olen saanut ihmisiltä takaisin, eri tilaisuuksien jälkeen. On ihmisiä, jotka voivat pahoin, mutta eri asioista johtuen, he eivät voi puhua siitä avoimesti. On tuntunut kunnialta, kun he ovat uskaltaneet/halunneet puhua asioistaan kanssani. En voi ketään hoitaa tai parantaa, mutta minulla on korvat jotka kuuntelevat, ja halu olla läsnä, olla empaattinen. Olen myös mukana yhdistyksissä, kehitysryhmissä ja työryhmissä. Niissä voin myös toivottavasti olla mukana tehdä hyvää laajemmalla skaalalla.
Joku voi olla sitä mieltä, etä vaikutan itsekkäältä ja itsekeskeiseltä, arvostusta kaipaavalta. Tai että luulen olevani jotain. En luule. Minulla on vain vankka usko siihen, että kaikki jotka haluavat puhua mielenterveydestä saisivat sen tehdä, ilman häpeää. Kaikki eivät halua puhua siitä, ja sekin on yhtä ok.
Olen vain tavallinen ihminen, joka on kuntoutumisprosessissa. Ihminen, joka sattui sairastumaan vakavasti. Ihminen, joka toivoo, että jonain päivänä voi katsoa taakseen ja todeta, että kaikella työllä ja tekemisellä on ollut jokin merkitys.