Usein puhutaan tylsästä ja harmaasta arjesta. Maanantaisin Facebook täyttyy päivityksistä, jossa huokaillaan että ”taas on maanantai”. Perjantaisin moni laskee tunteja siihen, että pääsee vihdoinkin kotiin viettämään viikonloppua ja avaamaan perjantaipullon tai paistaa perjantaipihvin tai mitä ikinä yleensä tekevät perjantaisin ja viikonloppuisin. Tunnen monia, jotka syövät arkisin tylsää ruokaa, ja satsaavat sitten viikonloppuna parempaan ruokaan. Arki näyttää monelle olevan jotain ankeaa, jotain sellaista, joka pitää vain kestää, jotta pääsee sitten taas viikonlopun viettoon.
Kun on vaikeasti sairas, kaikki kääntyy päälaelleen. Mikään ei ole niinkuin yleensä. Tulevaisuus on epävarmaa, ja elää jatkuvassa epävarmuudessa. Ote itsestään ja koko elämästä lipsuu sormien välistä. Kun on vaikeasti sairas elää päivä kerrallaan. Yrittää pitää itsensä pinnalla, jotta jaksaa seuraavaan päivään. Sitten seuraavaan. Mitään suunnitelmia ei ole. Mitään tulevaisuudenvisioita ei ole. Ainoa asia, mitä toivoo, on että parantuisi ja saisi tavallisen arjen! Sairauslomalla tai sairaseläkkeellä oleminen ei ole mukavaa. Kukaan ei valitse sitä vaihtoehtoa vapaaehtoisesti. Ei kukaan. Voi olla hyvinkin tuskallista kuunnella ihmisiä, jotka valittavat ankeata ja harmaata arkeaan. Itse tekisi mitä vain, jos saisi edes viikoksi vaihtaa elämänsä heidän arkeensa. Joka ei todellakaan ole ankea!
Olen itse ollut monta vuotta sairauslomalla ja myös sairaseläkkeellä. Olen yksi niistä onnekkaista, joka on pystynyt kuntoutumaan ja pääsemään takaisin elämään. Olen saanut hyvää hoitoa ja ennen kaikkea tehnyt kovasti työtä voidakseni niin hyvin, kuin voin tänään. Olen yksi niistä onnekkaista, jolla on arki. Arki, jota arvostan suuresti!
Tietenkin voi olla raskasta nousta aikaisin aamuisin. Ja totta kai voi olla raskasta kun lapset sairastavat ja arjesta tulee hankalaa palapelin rakentamista. Ja tietysti voin heittää vitsiä sitkeästä maanantaista. Enkä aina tietenkään nauti siitä, että joka päivä täytyy laittaa hyvää ruokaa, ajaa lapsia harrastuksiin ja kaikkea muuta, joka arkeen kuuluu. Mutta arvostan jokaista aamua, jona saan nousta ja mennä töihin tekemään sitä, mitä osaan ja mistä pidän. Arvostan sitä, että kuulun työyhteisöön. Olen todella kiitollinen siitä, että minulla on nyt se arki, josta haaveilin kauan.
Olen oppinut elämään tätä päivää, arvostamaan jokaista hetkeä. Tiedän, miten haurasta elämä on, ja olen oppinut, että mitään ei voi pitää itsestään selvänä. Kroonisesti sairaana eläminen yhdessä toisen kroonisesti sairaan kanssa ei ehkä ole se ihan ideaalitilanne. Mutta emme voi valita pois sairauksiamme, vaan joudumme oppimaan elämään niiden kanssa niin hyvin kuin mahdollista. Se ei aina ole helppoa, emme ole mitään superihmisiä. Mutta arvostamalla sitä, mitä meillä on, vie jo aika pitkälle.
Minulle arki on yhtä arvokasta kuin viikonloput. Totta kai näissä on eroa, onhan meidänkin perheessä perjantai-texemexit, lauantaisin karkkipäivä ja pitkät yöunet. Mutta minä haluan syödä hyvin ja nauttia ruoasta joka päivä. Haluan olla perheen kanssa joka päivä. Minä en harrasta ”laatuaikaa” lasten kanssa, koska jos oikein miettii, jokainen hetki on laatuaikaa. Minulle arki ei ole jotain, minkä läpi täytyy hampaat irvessä tarpoa, jotta sitten laskeutuu siihen toivottuun viikonloppuun. Minulle arki on jotain hienoa, jotain ihanaa, ja kaikkea muuta kuin harmaata ja ankeaa. Minun arkeni loistaa kaikissa sateenkaaren väreissä.